Ennen kuin Ilopakka oli mitään muuta, se oli luultavasti keinu. Paikallisen perimätiedon mukaan Paarskylän vanhan työläiskorttelin yläpuolella kohoava mäki oli kylän nuorison kokoontumispaikka – ja siellä sijaitsi suuri puinen keinu, joka oli rakennettu pikemminkin väkijoukolle kuin yhdelle keinujalle.
Sana ”ilo” tarkoittaa juuri sitä – riemua; ”pakka” taas on väännös ruotsin kielen sanasta ”backe”, joka tarkoittaa mäkeä tai rinnettä. Kun sanat yhdistetään, nimi on suora kuvaus: Ilomäki, Joy Hill. Tämä on paras saatavilla oleva selitys nimen alkuperälle.
Asemamiehen talo
Nimeä nykyään kantavan hirsitalon syntyvaiheet on paremmin dokumentoitu. Asemamies Arttur Ahola – syntyjään Halenius – rakensi sen vuosina 1912–13 omalle perheelleen, koska hänen työnantajansa Valtionrautateiden kautta ei löytynyt vuokra-asuntoa. Ahola rakensi vain välttämättömimmän: tuvan ja kamarin. Se oli aikansa tapaan pieni vuokramaalla sijaitseva torppa ilman viljelysmaata, Suomen maaseudun tilattoman työväestön tyypillinen asumus.
1910-luvun lopulla Aholat olivat muuttaneet rautateiden omistamaan asuntoon ja vuokrasivat pientä taloaan eteenpäin. 1920-luvun alussa Paarskylän kartanon Filemon Fulgentius Kaarlonen hankki talon itselleen – ja Ilopakasta tuli Paarskylän alikartano.
Laaksossa sijaitseva kartano
Paarskylän kartano on yksi Perniön vanhoista rälssisätereistä – ratsupalvelustila, joka oli vapautettu verotuksesta vastineeksi ratsumiehen varustamisesta kruunulle. Vuosisatojen varrella sen omistajiin ovat kuuluneet Gyllenhiertan ja Ramsayn aatelissuvut, ja 1800-luvun lopulla Mannerheimin suku.
Vuonna 1866, osana von Julinin suvun perinnönjakoa, Hedvig Charlotta ”Hélène” von Julin peri Paarskylän kartanon Perniössä. Seuraavana kesänä hän synnytti kolmannen lapsensa, Carl Gustaf Emil Mannerheimin – Suomen tulevan marsalkan.
Hélène piti Paarskylän hallussaan kuolemaansa asti (23.1.1881), mikä tarkoittaa, että kartano kuului marsalkan omalle äidille koko hänen lapsuutensa ajan. Paikallinen perimätieto kertoo, että nuori Carl Gustaf vietti aikaa Paarskylässä ja leikki laaksossa sijaitsevan kartanon pihalla.
Vuonna 1901 Paarskylän omistus siirtyi Filemon Fulgentius Kaarloselle. Hänen sukunsa on pitänyt tilaa hallussaan siitä lähtien. Juuri tämä sama Kaarlonen osti kaksi vuosikymmentä kartanon haltuunoton jälkeen mäellä sijaitsevan pienen asemamiehen talon ja laajensi sitä.
Hetken aikaa kouluna
Kaarloset asuivat Ilopakassa viitisentoista vuotta aina 1930-luvun puoliväliin saakka, ja osan tuosta ajasta talossa toimi koulu. Perniössä ei ollut vakituista oppikoulua, kun Kaarlosen omat lapset tulivat kouluikään, joten hän perusti yksityisen valmistavan koulun.
Perniön Yhteiskoulu Oy toimi ensin pankkirakennuksessa ja sitten vuodesta 1921 alkaen hänen omassa kodissaan. Ilopakan yläkerrassa oli luokkahuone ja opettajan asunto. Perniön yhteiskoulu sai virallisen perustamisluvan vuonna 1927 ja muutti varta vasten rakennettuun koulutaloon vuonna 1929.
Sota, korjaukset ja uudet omistajat
Omistussuhteet muuttuivat jälleen 1930-luvun puolivälissä, kun Paarskylän tilanhoitaja Oskar Mattila muutti perheineen taloon Kaarlosten palatessa varsinaiseen kartanorakennukseen.
Juuri Mattila laajensi rakennuksen suurin piirtein sen nykyiseen muotoon. Mattilan aikaan talo tunnettiin huolella hoidetusta puutarhastaan ja hiekkakäytävistään. 1940-luvun sotien aikana se tarjosi suojan myös karjalaisille evakoille. Oskarin poika Eino Mattila jatkoi korjaustöitä 1960-luvulle asti.
Kirjoitettu kansalliseen muistiin
Museovirasto on määritellyt Perniönjokilaakson kartanot ja viljelymaiseman yhdessä viereisen Perniön asemanseudun kanssa valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Paarskylän kartano, sen vanha asemakylä ja niiden yläpuolella mäellä sijaitseva Ilopakka ovat sekä paperilla että ihmisten muistoissa osa samaa kulttuurihistoriallista tarinaa.
Kaikki alkoi rinteestä, jonne kylä kokoontui keinumaan ja viettämään aikaa. Asemamies rakensi sinne perheellen kodin, koska muuta asuinpaikkaa ei ollut. Kreivin tytär – joka sattui olemaan Suomen tunnetuimman sotilaan äiti – omisti kerran laaksossa sijaitsevan kartanon. Yläkerrassa aloitti toimintansa koulu. Evakkoperheet löysivät suojan talon monista huoneista. Yli vuosisata myöhemmin Ilopakka tekee edelleen suurin piirtein samaa mitä se on aina tehnyt: ottaa ihmisiä vastaan.